keskiviikko 18. joulukuuta 2013

♫ Lisää tyynyjä ♪ More Pillows ♫


Nämä tilkkutyynyt ovat olleet pitkä prosessi. Tein etupaneelit valmiiksi jo vuosi tai kaksi sitten. Ne unohtuivat kaappiin. Nyt lisäsin niihin vanulevyn taakse ja tikkasin sen ensin käsin (aivan turhaa) ja sen jälkeen koneella. Kankaana yllä näkyvässä tyynyssä on Tilda-ruusukangasta, uutta sydänkangasta ja valkoista vintage-lakanaa. Sisätyyny on keskikokoinen tyyny Eurokankaasta.  


Mun koneessa ei ole yläsyöttäjää, mutta ainakin tämän paininjalan kanssa tikkaus onnistui mainiosti. Hauskaa ja terapeuttista puuhaa. Valmista hetkessä!


Tyynyn takapuolella ei ole vanulevyä enkä näin ollen tikannut sitä.


 Valkoiset palat tikkasin ensin käsin tavallisella ompelulangalla. Osoittautui siis täysin turhaksi ja aikaavieväksi puuhaksi.  


Toinen tyyny on pienempi (sisätyynynä Ikean pienin koristesisätyyny) ja siitäkin tikkasin turhaan ensin käsin kaikki saumat.


Koneella saa tehtyä homman muutamassa minuutissa...  Tässäkin tyynyssä on Tilda-kankaita ja valkoista vintage-lakanaa. 

Vanulevy ja tikkaus antavat tyynyille ryhtiä ja muhkeutta. Tullen tekemään niin useamminkin.


Retro-verho (kirppislöytö) uusiokäytössä. Tein näitä sydäntyynyjä pari. Sisätyynynä jälleen se Ikean halpis-mini-sisätyyny.


Hyvää joulun odotusta! 

-Anu-

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Kauniita, jouluisia tyynyjä! :)

Vintage kirjoitti...

Kiitos, Heli ja hyvää joulua!